Mikäli joku minut jostain - siis yhtään mistään - yhteydestä tuntee, niin siitä, että toimitan leffauutisia ja elokuva- ja peliarvosteluja Alasin Media Oy:n viihdeportaalille V2.fi. Ennen vanhaan kirjoitin peliarvosteluja Peliplaneetta.nettiin, jonne myös piirsin Peliplaneetta-nimistä kulttisarjakuvaa (tahdon ajatella sitä sellaisena – saan ajatella sitä sellaisena – nämä ovat minun kotisivuni!).

Tahtoisin olla tunnettu muista syistä. Tämä on outoa, sillä en tahdo olla tunnettu ollenkaan. Silti minulla on oikein kotisivutkin, joiden sisällön laatu ja määrä vaihtelee mielialojeni mukaan.

Mitä oikeasti tahdon tehdä, on kertoa tarinoita. En mitään muuta. Niitä minulla riittää. Olen kiitollinen mahdollisuudesta kirjoittaa läppää elokuvista ja peleistä, sillä nekin ovat tarinoita, kuten kaikki kauniit asiat. Lapsuuden ja nuoruuden haaveeni olivat hämmentävänkin selkeästi nämä: julkaistaisiinpa sarjakuviani jossakin, saisinpa arvostella leffoja, maksettaisiinpa pelien pelaamisesta rahaa ja osaisinpa kirjoittaa tarinan, joka kelpaisi kansiin asti. Jälkimmäisen haaveen sanamuodossa olin varsin tarkka. Olen kirjoittanut useamman pitkän romaanikäsikirjoituksen. Vilpittömän mielipiteeni mukaan yksi niistä kelpaa kansiin: varsinkin verrattuna moniin "teoksiin", jotka ovat sinne päässeet. Lähettelen käsikirjoituksiani kustantamoihin nyt ja jatkossa, mutta enpä tiedä, jaksaako tässä enää toivoa, että joku kustannettaisiinkin. Kirjoittelen tällä hetkellä kahta teosta samaan aikaan ihan vain itselleni; väitän, vaikka sisuunnunkin taas sitten, kun ne pitäisi viimeistellä muillekin kelpaaviksi.

Asiat, joita tarvitsen, ovat: ruoka, juoma, vaatteet, hammastahna, hammasharja, suihku, shampoo, katto, seinät, kynä, paperi ja Raamattu. Uskoisin myös olevani pidemmän päälle onneton, ellei minulla olisi sijoittaa paria lanttia iTunesiin ja myös muihin tarinoihin, kuin siihen kaikista tarinoista kauneimpaan. Sitten joo, joskus sekoilen naamiaisasujen kanssa, koska vain näyttäessäni kummalliselta näytän siltä kuin näytän pääni sisällä. Olen hyvin harmiton ja aina hyvää tarkoittava cityerakko, jota yksinkertaisesti ei kiinnosta se joku juttu, mikä pitää sinut ja tuon ja nuo ja ne ja Pihtiputaan mummon käynnissä.

Analysoin itseäni illan pimeinä hetkinä ja olen löytänyt vastauksen myös siihen, miksi minulla on kotisivut. Kotisivuni ovat julkisivuni, eli se osa minua, minkä tahdon heijastaa ulkomaailmalle. Sivujeni sisältö vaihtelee miten sattuu, sillä oletuksena en tahdo heijastaa ulkomaailmalle juuri mitään, vaan ennemminkin manipuloida sen mielipiteitä itsestäni. Jos tahdon eristää itseni kaikesta, sivuilla on paljon sekalaista tavaraa, jos taas tahdon näyttäytyä selväjärkisenä (niin kuin juuri NYT - kun lähettelen neljättä kässäriäni), ei täällä ole kuin vakiosivut.

Vihaan kotisivujani.

Vihaan ylianalysointia.

Vihaan vihaamista.

Jumala on luonut minut omaksi kuvakseen sillä minäkin tahtoisin vain katsella ylhäältä miten eriskummalliset olennot tulevat toimeen keskenään minun luomieni sääntöjen puitteissa.